Esihenkilö- ja asiantuntijatyö tämän päivän etä- ja hybridityössä

ei ole mikään läpihuutojuttu

 jossa pärjää vanhoilla opeilla ja vahvalla "mutulla.

Tarvitaan uusia tietoja ja taitoja, joiden avulla työssä onnistutaan. Siksi me autamme henkilöitä ja asiantuntijoita kehittämään osaamistaan. Valmennettavat kertovat saaneensa tervetulleen tilaisuuden tarkastella työn tekemisen tapoja.

Kohti uutta tulevaisuutta

Toimintaympäristö ja organisaatioiden roolit ovat muutoksessa. Siksi hyvän ja tasalaatuisen osaamisen merkitys korostuu.

 

Valmennuksemme tarjoavat vankan perustan vaativissa tehtävissä toimimiselle. Valmennuksissa osallistujat saavat uusia näkökulmia muun muassa työsuhdeosaamiseen, talousasioihin, asiakaskokemukseen, viestintään ja osallistaviin ryhmämenetelmiin. Palvelemme kuntia, kaupunkeja ja järjestöjä Etelä-Suomessa.

Lue lisää

"Tarvitsin lisäosaamista työsuhde- ja työsopimusasioissa. Kouluttajalla käytännönläheinen ote lakipykäliin! Hyvä vuorovaikutus."

"Kouluttaja yllätti innostavalla otteella ja rautalankamalleilla. Talouspäivän odotukset ylittyivät täysin ja kääntyivät positiiviseksi. Kokonaisuus oli toimiva ja hyvä."

”Aiheet olivat hyviä, verkostoituminen mahtava bonus koulutukseen. Kouluttajat olivat hyviä ja aiheet hurjan mielenkiintoisia ja ajankohtaisia. Koulutustavat olivat mukavia myös etäaikana, osallistavia.”

19/05/2021

Ammattitaitoa usealta alalta – tutustu tiimiimme

Kuntavalmennus on koonnut Suomen johtavat valmentajat innostamaan ja oivalluttamaan esihenkilöt ja asiantuntijat uuden tiedon äärelle. Näillä valmentajilla on taito haastaa ajattelua sekä auttaa löytämään konkreettisia keinoja arjen haasteiden haltuunottamiseksi.

 

”Lähdin päivään ajatuksella "en kauheesti tykkää lakiasioista", mutta Antti sai pysymään virkeänä ja innostuneena koko päivän. Sain varmistuksia ja vinkkejä itselleni tulevaan.”

 

”Henna Kauton vetämä Zoom-koulutus oli onnistunein etäkoulutus, jossa olen ikinä ollut mukana.”

 

”Anrilla oli vuorovaikutteinen, innostava ote ja käytännön kokemusta luennoimiensa asioiden toteutuksesta.”

 

”Viljami oli innostava, positiivinen ja vuorovaikutteisen reagoiva kouluttaja, jolla oli myös tekniset innovaatiot hallussa. Opin myös uusia menetelmiä Teams-työskentelyyn."

 

"Annen päivästä sai vinkkejä käytännön työskentelyyn. Hyvin valittu aihealueet ja tarpeeksi laajasti kerrottu, hyvin tiivistetty."

 

"Petrin keskusteleva ja vuorovaikutuksellinen ote ja puoliympyrässä istuminen ilman PowerPoint-showta oli hyvä. Jaksoi keskittyä hyvin koko koulutuksen ajan."


"Erittäin mielenkiintoista asiaa ja Jyrki on asiantunteva kouluttaja. Iso kiitos myös siitä, että hän oli perehtynyt organisaatiotamme koskeviin asioihin/ohjeistoihin etukäteen ja kohdensi sisältöjä tämän mukaan."

Yhteystiedot
Henna Kautto

Henna Kautto

kouluttaja, työhyvinvoinnin asiantuntija

 

LinkedIn

Antti Palmujoki

Antti Palmujoki

kouluttaja, juridiikan asiantuntija

 

LinkedIn

Anri Niskala

Anri Niskala

kouluttaja, osallisuuden asiantuntija

 

LinkedIn

Viljami Kaseva

Viljami Kaseva

kouluttaja, fasilitoinnin ja ohjelmistorobotiikan asiantuntija

 

LinkedIn

Anne Enckelman

Anne Enckelman

kouluttaja, yrittäjä, viestinnän asiantuntija

 

LinkedIn

Kai Metsänvuori

Kai Metsänvuori

kouluttaja, talouden asiantuntija

 

 

Viljami Kaseva

Harri Väisänen

kouluttaja, jännitteisten tilanteiden ja sovittelun asiantuntija

Petri Matero

Petri Matero

kouluttaja, viestinnän asiantuntija

Jyrki Mannelin

Jyrki Mannelin

kouluttaja, juridiikan asiantuntija